Kauniista sanoista

Olen tässä pohdiskellut, kuinka paljon odottamattomat kauniit sanat voivatkaan piristää päivää. Eräs uusi tuttavani kertoi katsoneensa ottamiani kuvia, ja kertoi jo ammattinsa puolesta näkevän, milloin jollakin on taiteellinen kyky. Ja minulla sellainen kuulemma on. Olen saanut joitakin vastaavia kommentteja aiemminkin, ja aina se on yhtä hämmentävää. Kai siinä kohtaa iskee sellainen perinteinen suomalainen vaatimattomuus. Vaikkakin toisaalta huomaan itsessäni kehitystä siinä määrin, etten enää mielessäni tai ääneen lyttää muiden mielipiteitä sanomalla, että "no eihän nämä nyt mitään kummoisia ole..". Pidän itse ottamistani kuvista -en kai muuten julkaisisi niitä-, ja oikeastaan viis veisaan siitä, jos joku ei pidä. Se on hänen oikeutensa. Mutta onhan se ihana aina välillä kuulla, että joku muukin pitää tai näkee niissä jotakin.

Nuo mainitsemani kehut tulivat siinä mielessä hyvään kohtaan, kun juuri olin miettinyt sitä, kuinka inspiraatio on kaiken luovan suhteen vähän kateissa. Muistin kuitenkin taas esimerkiksi valokuvaukseen liittyviä haaveitani, joita joskus aion toteuttaa. Niihin kuuluvat ainakin oma näyttely ja erilaisten tuotteiden suunnittelu. Muistutus siitä, että pystyn noihin asioihin, oli enemmän kuin paikallaan. Ehkäpä niiden aika on sitten, kun säästössä on vähän enemmän ylimääräistä, niin rahaa kuin aikaakin.

Kauniit sanat ja kehut ovat myös iso osa sosiaalista mediaa. Hyvin paljon esillä on toki ollut sekin, kuinka ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta hyödyntävät somea ikäviin tarkoituksiin, enkä mene nyt siihen. Itse kuitenkin koen, että etenkin blogit ja instagram ovat myös opettaneet kehujen antamista ja vastaanottamista. Ja virtuaalitodellisuudesta nämä käytännöt on ollut helpompi siirtää myös ihan oikeaan elämään. Jos joku on tehnyt jotakin hyvin tai valinnut vaikka upean asukokonaisuuden, pyrin sanomaan siitä ääneen. Ja jos itse saan kehun, kiitän. Joskus niinkin yksinkertainen sana kuin kiitos on ollut haasteellinen lausua ääneen, mutta ei enää, ja somella on ollut osuutensa siinä asiassa.

Muista siis seuraavan kerran, kun meinaat jättää ystävälliset sanat sanomatta, että avaamalla suusi voisit piristää tai jopa pelastaa jonkun päivän. Siinä ei menetä mitään, vaan päinvastoin, itsellekin tulee hyvä mieli!

Edelliseen postaukseeni viitaten, nämä kuvat syntyivät sen jälkeen, kun olin käynyt kirjastossa lukemassa yhden valokuvauslehden. Sisään tulviva ilta-auringonvalo hohti hienosti läpi kasvien lehdistä, ja kävin kaivamassa köyhän naisen makrovälineet esineet – toisin sanoen kääntörenkaan ja perus 18-55 millisen kittilinssin. Jalustaa en jaksanut virittää, joten tarkennus on mitä on. Mutta eipä tuo haittaa, noilla suurennoksilla olisi jalustankin kanssa hankala saada kovinkaan tarkkaa jälkeä. Pääasia, että inspiraatio on selvästi palaamassa!