Hetki näiden kuvien jälkeen tuli pimeää. Lähellä ollut korppikin oli lähtenyt omille teilleen, ja kuulin vain tuulen. Lamppujen valossa lähdimme suunnistamaan takaisin samaa polkua alas vuorelta. Pilvet peittivät taivasta, ja ilman valoa olisi ollut pilkkopimeää. En tykkää liikkua pimeän aikaan kaupungilla, mutta metsässä ei yllättäen pelottanutkaan – vaikkakin puiden narina sai mielikuvituksen liikkeelle. Lampun valoon ei osunut yksiäkään kiiluvia silmiä, eläimet kyllä väistävät ihmistä. Sen sijaan juurien ja kivien kanssa sai olla tarkkana.
Lähtiessämme retkelle olin ollut vähän huonolla tuulella, sillä oli vaikuttanut siltä, ettemme lähtisikään, kun oli mennyt niin myöhäiseksi. Myöskin ensimmäisen pakkasaamun kaunis auringonvalossa kylpevä kuura oli jäänyt ikuistamatta kuviksi, mikä harmitti. Lisäksi olin väsynyt viikon aamuvuoron ja univelkojen vuoksi. Mutta niin vaan luonto teki taikojaan, ja sain palata kotiin paljon paremmalla mielellä. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti