Totesin taas itselleni, että Helsingissä on kiva käydä, mutten kuitenkaan haluaisi asua siellä. Ihan liikaa ihmisiä, alkoi välillä melkein ahdistaa! Mietin, miten nämä kaikki kiireiset ihmiset jaksavat jonottaa joka paikassa? Sen lisäksi vähän onneton suuntavaistoni tuntuu katoavan pääkaupunkiseudulla täysin, puhumattakaan siitä, että tietäisin, missä joku tietty kaupunginosa on. En myöskään osaa yleensä valokuvata siellä mitään, vaikka olen sitä mieltä, että joka paikasta löytyy jotain kuvattavaa. Kerran kuvasin vain lokkeja.
Onneksi on ystäviä, jotka tietävät paremmin! Kuulin, että hotellimme lähellä sijaitsevassa puistossa voisi olla kuvauksellista. Kolmen tunnin yöunien jälkeen painelimme Töölönlahden rannalle (nyt sitten tiedän, missä sekin on..) Hesperian puistoon, ja kaupunkireissu muuttui yllättäen luontokuvausretkeksi. Voin ehkä puhua vain omasta puolestani, mutta hiljaa hiipivästä väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan, kun näin joutsenet ja upeat hopeapajut. Lähinnä harmittelin sitä, ettei kuvaamiselle ollut tarpeeksi aikaa. Juna kun ei tunnetusti odota.
Ja tietenkin kun näen mahdollisuuden hassuttelukuviin, se on käytettävä. Ei miusta ehkä balleriinaa saisi, kun ei jalkakaan enää nouse tai selkä taivu niin kuin ennen, silloin vanhoina hyvinä aikoina. Jotain pitäis vissiin tehdä. Sitä jotain odotellessa mennään tällaisella rautakankityylillä.
Kyllä mie tämän perusteella ottaisin kameran mukaan seuraavallekin täsmäiskureissulle Helsinkiin. Luulen, että kunhan vaan tietäisin mihin mennä ja miten, löytäisin paljonkin mielenkiintoista kuvattavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti