Tulin perjantaina kotiin töistä, ja löysin tuolin päältä postia. Kaksi kirjettä ja tilaamiani valokuvia. Toinen kirjeistä tuli Ranskasta muutamassa päivässä, toinen matkasi Venäjältä yli viikon. Kuvia joidenkin kuukausien tai vuosien takaa.
Otin hyvän asennon nojatuolissa, ja luin ensin siitä, miten ranskalaisen kirjeystäväni loma Suomessa oli sujunut. Avasin toisen kirjeen, ja sain tietää, millaisista asioista uusi Pietarissa asuva kirjekaverini pitää. Mietin samalla, että minun olisi kerrattava kyrillisten kirjainten kaunokirjoitusta, ja tarkistettava, löytyykö kirjastosta kirjeessä mainittua kirjasarjaa.
Viimeiseksi avasin kaksi kuorta, joiden sisältä löytyvien kuvien äärelle pysähdyin yksitellen – huomattavasti pidemmäksi aikaa, kuin somevirrassa ohi vilahtavien kuvien. Muistot palasivat mieleen; kaikki se, mitä kyseisenä päivänä tapahtui tai millainen elämäntilanne ylipäätään oli ollut juuri silloin, kun kuva otettiin.
Kirjeitä ei voi lukea kiireessä. Tai sanotaanko, etten edes halua. Hitaasti käyty kuulumisten vaihto eroaa aika paljon siitä, mihin me pikaviesteihin ja jatkuvaan virtuaaliseen "paikalla" -oloon ajautuneet nykyihmiset olemme tottuneet. Olen ennenkin maininnut siitä, miten minua joskus stressaa se, että viesteihin tulisi vastata mahdollisimman pian. En jaksa olla tavoitettavissa tai näpyttelemässä puhelinta koko ajan. Lähimmät ystävät ovat tämän kenties vuosien varrella ymmärtäneet, tai ainakin joutuneet toteamaan. Mutta toisaalta uskon heidän myös tietävän, että he ja heidän viestinsä ovat kyllä mielessäni, tarvitsen vain joskus vähän aikaa. "Vähän" taas on suhteellista.
Kuvienkin ottaminen ja jakaminen on nopeampaa kuin koskaan ennen. Vaikka se on monella tapaa mielestäni hyväkin asia ja hauskaa, muistelen välillä kaihoisasti aikaa, jolloin filmikameralla otettujen kuvien saapumista joutui odottamaan kuin kuuta nousevaa. Tosin siinä suhteessa nämä kuvahommat ovat menneet hitaammiksi, että monen vuoden kuvat ovat edelleen tilaamatta.. Toisaalta kuvia läpi käydessä pystyy näkemään kehityksen itsessään. Vaikka välillä tuntuu, että elämä pyörii paikallaan samoja ratoja kuin ennenkin, kuvat kertovat kenties muuta. Paljonkin voi olla muuttunut – kuten oma katse ja suhtautuminen itseensä ja ympäristöön.
Joskus on ihan virkistävää käydä vähän hitaasti, ja ihan vaikka hetkeksi pysähtyä. Vaikka sitten kynällä kirjoitettujen sanojen tai paperikuvien äärelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti